Retkeilyllä ei kilpailla eikä sitä edes mitata muuta kuin kansallispuistojen kävijämäärien selvittämiseksi. Retkeilijän määrittäminenkin on hankalaa. Milloin minusta tulee retkeilijä vai olenko sitä jo ensi askeleesta alkaen? Onko retkeily vain osa elämää vai elämä vain retkeilyä?
Minä aloitin retkeilyni mielestäni kuusi vuotiaana. Voi olla, että olen kertonut itselleni tätä tarinaa jo niin pitkään, että saatoin olla jo seitsemänkin vanha, mutta aloitin mielestäni kuitenkin melko nuorena. En tiedä miten muissa perheissä lasten harrastukset hoidettiin, mutta meillä metsiin ja retkille lähteminen oli mielestäni vain omasta aloitekyvystä lähtöisin ja jouduinkin järjestämään ja selvittämään tarvittavat toimenpiteet ja varusteet retkelle pääsemiseksi omin päin. Tai siten sen ainakin muistan nyt 45 vuotta myöhemmin.
Toki olin seurannut itku silmässä isoveljen lähtöä partioretkille tai suurleireille ja seurannut varusteiden pakkaamista päättäen, että jonain päivänä minäkin lähden reissuun, tuntureille, leireille, luontoon ja tulille. Siihen samaan isoveljen partioporukkaan kiilasin mukaan ”maskottina” ohittaen siinä samassa partion sudenpentuvaiheet melko jouhevasti.
Seuraava vahva muistikuvani retkeilystä on, kun ehkä 11-vuotiaana seurasin viisi vuotta vanhemman vartionjohtajani varustehuoltoa tulevaan UKK-puiston talvivaellusta varten. Olivat menossa kuulemma Sokosti-tunturille ja minä olin kateudesta vihreänä ja pyysin vielä viime hetkilläkin päästä mukaan. Isojen poikien reissut olivat kuitenkin vain isoille pojille, mutta katkeruudestani huolimatta tervasin kuitenkin vartionjohtajani sukset lähtökuntoon.
Nuo nuoruuteni vahvat muistot ja tunteet ovat ohjanneet minua retkille ja reissuihin läpi koko elämäni eri vaiheiden. Ehkä olen syntynyt retkeilijäksi?
Retkeily on opettanut minulle luontoyhteyden merkityksen syvällä ja laajalla näkemyksellä. Retkillä ollaan useimmiten elämisen perusasioiden äärellä ja silloin on helppoa ymmärtää kaikki turhamaisuus, turhakkeet ja turhat koristeet, joilla ihmiset ympäröivät itsensä.
Koko pitkä reissuni on – aina noista nuoruusvuosista alkaen – ollut hyvin johdonmukainen ja elänyt, muuttunut ja päätynyt kokemuksen myötä eräänlaiseen kliimaksiin vuonna 2008, jolloin hiihdimme ystäväni kanssa halki Grönlannin. Ja painotan: päätynyt, ei päättynyt.
Tuon kolmen ja puolen kuukauden reissun jälkeen retkeilyni oli jälleen muuttunut. Enää minun ei tarvinnut pyrkiä eteenpäin oman kokemuksen kartuttamisessa. Alkoi aiheen jalostaminen ja eräänlaisen filosofian rakentaminen retkeilyn ympärille.
Mitä retkeily siis on? Elämäni?
