Rakennuskannasta resurssiksi: URBAN MINING vauhdittaa kiertotaloutta

Visit_Tampere_Hervanta_Winter_Laura_Vanzo-9

Avainsanat

Kestävä rakentaminen, Kiertotalous, Rakennusosien uudelleenkäyttö

Lisätiedot

Heikki Moilanen
Erityisasiantuntija, Kiertotalous Pirkanmaa
if.aamnakripsuolatotreik@nenaliom.ikkieh
+358 40 515 9158

Kuva: Visit Tampere / Laura Vanzo

Rakennusala tuottaa Suomessa noin 35 % jätteistä ja kolmanneksen kasvihuonekaasupäästöistä. Uusi URBAN MINING: Rakennuskannasta resurssiksi -hanke selvittää, kuinka paljon purkuun menevässä rakennuskannassa on uudelleenkäytön potentiaalia ja miten tieto voi auttaa päästövähennysten saavuttamisessa.

Rakennusosien uudelleenkäyttö on tehokas keino vähentää neitseellisten materiaalien tarvetta ja siten pienentää syntyviä päästöjä. Kokonaiskuva rakennuskannan uudelleenkäyttöpotentiaalista kuitenkin puuttuu: tieto on hajanaista, eikä päästöjen ja kustannusten laskenta tai uudelleenkäytön edistäminen ole vielä systemaattista, vaikka menetelmiä ja selvityksiä on tehty sekä Euroopassa että Suomessa.

– Uudelleenkäyttöä ei voida edes suunnitella, ellei tiedetä lähtötilannetta ja purkuajankohtaa. Tieto on avain onnistumiseen, sanoo hankkeen projektipäällikkö, erityisasiantuntija Heikki Moilanen Kiertotalous Pirkanmaasta.

Kiertotalous Pirkanmaa, Ekokumppanien operoima maakunnallinen kiertotalouden kehittämiskeskus, toimii Urban mining -hankkeen päätoteuttajana. Hankkeen tavoitteena on luoda käytännön edellytykset rakennusosien uudelleenkäytölle sekä arvioida sen vaikutukset päästöihin ja kustannuksiin.

Datamallit ja käytännöt suunnittelun tueksi

Hankkeessa kehitetään kustannus- ja päästövaikutusten arviointimalli sekä hinnoittelun viitekehys, joka tukee kiertotalousmarkkinoiden syntymistä. Lisäksi luodaan menetelmiä purkumateriaaleihin liittyvän tiedon keräämiseen ja hyödyntämiseen kaupunkien ja suunnittelutoimistojen prosesseissa.

Puolentoista vuoden aikana rakennetaan myös datamalleja ja käytäntöjä, jotka mahdollistavat kiertotalouden huomioimisen jo suunnitteluvaiheessa. Ratkaisuja testataan konkreettisesti olemassa olevaan rakennuskantaan yhteistyössä Tampereen kaupungin ja muiden alueen toimijoiden kanssa. Uudelleenkäytön edistäminen vaatii myös asennemuutosta, johon hankkeessa panostetaan aktiivisesti viestinnän keinoin.

URBAN MINING: Rakennuskannasta resurssiksi -hanke toteutetaan yhteistyössä Tampereen kaupungin, Tampereen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa. Hanke jatkaa osittain Kiertotalous Pirkanmaan loppuvuodesta 2025 päättyneen SÄILÖ: Purusta säilöön ja kiertoon -hankkeen työtä.

Hankkeen tulokset ovat avoimesti saatavilla Kiertotalous Pirkanmaan materiaalipankissa hankkeen päätyttyä keväällä 2027.

14.04.2026
Naurulokkien pesintää on turvattu useamman vuoden ajan Iidesjärvellä kelluvilla pesälautoilla. Pesintää ja lauttojen toimivuutta seurataan ympäri v...
07.04.2026
Jokainen pakkaus voi saada uuden elämän Yksi suomalainen tuottaa keskimäärin 153,5 kiloa pakkausjätettä vuodessa. Suuri osa siitä voitaisii...
31.03.2026
Projektin alkuvaiheen varsin hengästyttävä tahti on hiljalleen tasaantunut, kun olemme ehtineet tavata lähes kaikki Huoltovarmuuspelin osallistujat...
23.03.2026
Ekokumppanit Oy:n toiminnasta laadittiin ensimmäistä kertaa VSME-standardin mukainen kestävyysraportti.  Ekokumppanit Oy on tamperelai...
05.03.2026
Ekokumppanit Oy:n toimitusjohtajana yli 20 vuoden ajan toiminut Suvi Holm on 15. ympäristöneuvoksen arvonimen saanut suomalainen. Tasavallan pre...
02.03.2026
Ekokumppanit Oy:n löytää jatkossa Puutarhakadulla sijaitsevasta Tampereen Pantin talosta. Samoissa tiloissa kanssamme toimivat Suomen Itämeri-insti...
27.02.2026
Järvien Reitit -sivustolta löydät useita eri pituisia reittejä, joilla voit nauttia Pirkanmaan upeista järvimaisemista saunoineen, elämyksistä lain...
20.02.2026
Tähteitä Nolla! -kampanja kannustaa ottamaan lautaselle vain sen verran ruokaa kuin jaksaa syödä – lisää saa aina hakea. Kampanja muistuttaa myös, ...
20.02.2026
Suunnittelemattomuus on yksi suurimmista syistä kotien ruokahävikkiin. Kun päivät täyttyvät menoista, voi ruuanlaitto ja -suunnittelu hoitua joskus...

aa