Julkaistu

Kiimajoen uniikki melontareitti kunnostetaan!

Tampereen ainoan rakennetun melontareitin opastusta ja palveluita kehitetään aktiivisella otteella.

Teksti Carl Willandt

Kuvat Petri Mäkelä

Vuosituhannen alussa toteutettu Kiimajoen melontareitti sijaitsee Velaattajärven ja Terälahden ympäristöissä Tampereen Teiskossa. Noin 16 kilometrin pituinen reitti on toteutettu jokiosuuksien osalta vanhaan tukkien uittoränniin, joka muistuttaa alueen aina 1700-luvulle ulottuvasta historiasta. Ajasta, jolloin Tampereen rakentuminen Tammerkosken jakamalle kannakselle aiheutti voimakasta tarvetta puutavaralle.

Kiimajoen reitin rakenteet ovat 20 vuodessa päässeet rapistumaan ja nyt on aika kunnostaa ja kehittää näitä rakenteita. Melontareitti onkin merkittävä alueellinen yhteistyön kohde. Reitin ylläpidosta vastaava paikallinen yhdistys Teiskon

Kirkkovenesoutajat ry kokoaa alueen yrityksiä, yhdistyksiä ja asukkaita yhteisen kohteen äärelle vaikuttaen näin alueen yhteisöllisyyteen merkittävällä tavalla.

Kiimajoen reitti on Teiskon salainen helmi.

Kiimajoen melontareitti kulkee osittain myös asutusympäristössä ja on pääosin melottavissa ympäri vuoden, joskin sesonki reitillä on kevään ja syksyn tulvahuippujen aikaan. Reitti on toistaiseksi ollut Tampereen ainoa rakennettu melontareitti, mutta jäänyt turhan vähäiselle huomiolle. Reitin kunnostuksen yhteydessä suunnitelmissa onkin

panostaa myös reitin viestintään ja markkinointiin. Esimerkiksi reitin verkkosivut uusitaan nykyaikaiselle alustalle.

Kohteen varsinaisia kunnostuskohteita ovat erityisesti reitin opastus, rantautumispisteet ja muut kiinteät rakenteet. Kaikkiin reitin kiintopisteisiin uusitaan opastaulut, minkä lisäksi Velaatanjärven koillisosiin rakennetaan uusi taukopiste, jonne toteutetaan myös laavu ja liiteri.

Kiimajoen melontareitti on helposti saavutettavissa, sillä reitin lähtö- ja paluupisteille pääsee Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikenneyhteyksillä. Alueella toimii kaluston vuokrausyrityksiä ja taukopaikkakohteet ovat saavutettavissa myös maitse.

Kiimajoen melontereitin kartta ja reittikuvaus

Lisää

Ajankohtaisia uutisia

Yhteystiedot

ekokumppanit_logo_2019_vaaka_color_txtwhite_shadow

Ekokumppanit Oy

Valssipadonraitti 3
33100 Tampere

PL 487
33101 Tampere

info@ekokumppanit.fi
+358 40 806 2617

Sivuston kuvat: Visit Tampere: Laura Vanzo, pexels.com