Julkaistu

Luonto ja ympäristö

Kintulammin saavutettavuutta parannetaan

Vuoden 2021 aikana Kintulammilla kiinnitetään erityistä huomiota alueen tiestön ja esteettömän reitin kunnostamiseen.

Teksti Carl Willandt

Kuvat Petri Mäkelä

Kintulammilla vuonna 2021 toteutettavien toimenpiteiden listalla ovat mm. alueelle saapuvan Keltolahdentien ja sen jatko-osan sekä alueen esteettömän reitin ja taukopaikan kunnostaminen.

Tällä hetkellä Kintulammin selkeä “pullonkaula” on alueen pääparkkipaikalle P1 johtava tie, jonka kapasiteetti ei tällä hetkellä riitä palvelemaan

alueen liikennettä riittävissä määrin. Tilausliikenteen normaalit 50-60-paikkaiset bussit pääsevät parkkipaikoilla ja Kortejärven tilalle joko huonosti tai eivät ollenkaan, vuodenajasta ja kuskista riippuen. Tie on kapea ja sitä reunustavat paikoitellen suuret kivet ja puut. Lisäksi tie ylittää Kortejärven ja Keltolammin välisen ojapainanteen, joka tulvii tielle etenkin keväisin ja syksyisin. Tiestölle on todettu pikainen kunnostustarve ja teistön saattaminen turvalliseen käyttökuntoon.

Alueen saavutettavuutta parannetaan kunnostuksen myötä myös joukkoliikenteelle mahdollistamalla turvallinen saapuminen alueelle. Kunnostuksesta tehdään erillissuunnitelma Pirkanmaan ELY-keskukselle ja työt ajoittuvat vuoden 2021 syksyyn.

Myös pääparkkipaikalta alkavan, noin 300 metriä pitkän esteetön reitti kunnostetaan vuonna 2021. Esteetön reitti päättyy Kirkkokiven esteettömälle taukopaikalle, jossa esteettömyys jatkuu myös kuivakäymälälle, mutta ei kuitenkaan liiterille.

Pääparkkipaikalle P1 johtava tie on alueen pahin pullonkaula.

Esteettömän reitin kehittämiseksi vuonna 2021 toteutaan koko reitin kunnostuspäällystys kivituhkalla, taukopaikan polkupohjien päällystys sekä uusi esteetön reitti taukopaikan puuliiiterille.

Lisää

Ajankohtaisia uutisia

Yhteystiedot

ekokumppanit_logo_2019_vaaka_color_txtwhite_shadow

Ekokumppanit Oy

Valssipadonraitti 3
33100 Tampere

PL 487
33101 Tampere

info@ekokumppanit.fi
+358 40 806 2617

Sivuston kuvat: Visit Tampere: Laura Vanzo, pexels.com