ek-logo_final

Sukupolvelta toiselle.

Ratkaisuja kestävän kehityksen haasteisiin

Hurmaavan surmaava kulutus 2020

Hurmaavan surmaava kulutus -keskusteluillasta on muodostunut Pirkanmaalla Euroopan jätteen vähentämisen viikon perinne. Tänä vuonna tämä vuodesta toiseen salin täyteen vetävä tilaisuus on katsottavissa myös suorana livelähetyksenä! Ihmiset ympäri Suomen – lämpimästi tervetuloa!

Tänä vuonna Hurmaavan surmaavasta kulutuksesta ovat keskustelemassa Meeri Koutaniemi, joka kertoo sanoin ja kuvin siitä, miten meidän kulutuksemme näkyy toisella puolen maapalloa sekä Maiju Voutilainen, joka kertoo vloggaajan vastuusta.

Jos kaikki maailman ihmiset kuluttaisivat kuin suomalaiset, tarvitsisimme lähes neljä maapalloa. Tänä vuonna Suomen ylikulutuspäivää vietettiin jo huhtikuussa (5.4.2020). Maailman ylikulutuspäivää vietettiin koronakriisiin vuoksi 3 viikkoa viime vuotta myöhemmin (22.8.2020). Ylikulutuspäivä tarkoittaa sitä päivää, kun meidän kulutus ylittää maapallon kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamat kasvihuonepäästöt. Lyhyesti sanottuna: ei hyvin mene. Me kulutamme enemmän, kuin maapallo kestää.

Maiju Voutilainen on tyylikäs lifestyle-vaikuttaja, joka rakastaa taidetta ja kestävää muotia. Maiju antaa oman äänensä kuulua ja on tämän myötä saanut myös useita tunnustuksia ja suitsutusta käsitellessään rohkeasti myös vaikeampia aiheita. Arvostus omaa aikaa ja mielekästä arkea kohtaan on tälle huippuvloggaajalle kultaakin kalliimpaa!

Meeri Koutaniemi on vapaa valokuvaaja, toimittaja ja dokumentaristi, jonka työ ulottuu yli 60 maahan. Hänen työnsä keskiössä on ihmisen oikeus määritellä identiteettinsä ja toimijuutensa yhteiskunnassa. Koutaniemi keskittyy työssään kysymyksiin vallasta ja ihmisoikeuksista sosiopoliittisessa viitekehyksessä. Koutaniemi on valittu Vuoden Lehtikuvaajaksi vuosina 2012 ja 2013. Hän on julkaissut Suomessa yhteensä seitsemän kirjaa itsenäisistä kuvajournalisista tutkimusprojekteistaan yhteistyössä toimittajakollegoidensa kanssa. Tällä hetkellä Koutaniemi työstää tietokirjaa tyttöjen sukuelinten silpomisesta.

Yleisö pääsee tuttuun tapaan myös mukaan keskusteluun. Otamme kysymyksiä vastaan ennakkoon Ekokumppaneiden Facebook-sivun messengerissä sekä tilaisuudessa niin paikan päällä olevilta kuin etäyleisöltäkin.

🔈 Livelähetyksen linkki tarkentuu marraskuun puolella. 🔈

Tilaisuuden järjestävät Ekokumppanit, Pirkanmaan Jätehuolto Oy sekä Tampereen seudun työväenopisto. Tilaisuus on osa Euroopan jätteen vähentämisen viikkoa.

❗ Seuraamme tarkasti yleisötilaisuuksien turvallisuussuosituksia ja kerromme lähempänä tapahtuman ajankohtaa mahdollisista rajoituksista. Tilaisuus järjestetään joka tapauksessa livelähetyksenä, mutta myös paikan päällä, jos sen hetkinen tilanne sallii.

Tapahtuma on päättynyt.

Tunnisteet:,

Päivämäärä

27 marras 2020
Vanhentunut!

Aika

18:00 - 20:00

Sijainti

@ G Livelab - Tampere
Puutarhakatu 1, Tampere, Finland

Järjestäjä

Ekokumppanit
Puhelin
+358 40 806 2617
Sähköposti
if.tinappmukoke@ofni
Verkkosivu
https://ekokumppanit.fi