ek-logo_final

Sukupolvelta toiselle.

Ratkaisuja kestävän kehityksen haasteisiin

Nyt on aika säästää energiaa

ekolive

Venäjän sotatoimista Ukrainassa johtuen energian hinnassa ja saatavuudessa on merkittäviä ongelmia Euroopassa, Suomi mukaan lukien. Eniten energiaa Suomen yhteiskunnassa kuluu silloin, kun on kylmintä eli talven kovimpien pakkasten aikaan. Energiansäästö auttaa sähkökatkojen ehkäisemiseksi.

Ukrainan sota taustalla

Venäjän sotatoimista Ukrainassa johtuen energian hinnassa ja saatavuudessa on merkittäviä ongelmia Euroopassa, Suomi mukaan lukien. Kun fossiilisia polttoaineita ja muuta energiaa ei enää tuoda Venäjältä aiempaan tapaan, tarvitaan uusia energianlähteitä ja ennen kaikkea energiankäytön tehostamis- ja säästötoimenpiteitä. Uusiutuvaa energiaa rakennetaan Suomessa ennätysvauhtia, mutta rakennushankkeet vievät oman aikansa huolellisesti ja kestävästi suunniteltuina ja toteutettuina. Nopeinta apua tuo energian säästäminen.

Sähkökatkoja tuulettomien pakkasten aikaan?

Eniten energiaa Suomen yhteiskunnassa kuluu silloin, kun on kylmintä eli talven kovimpien pakkasten aikaan. Jos tähän yhdistyy tuuleton ajanjakso, ollaan niukimmassa tilanteessa. Ilman tuulta tuulivoimaloiden sähköntuotto on hetkellisesti nollissa ja pakkasilla sähkölämmitteisissä kiinteistöissä sähköä kaivattaisiin juuri eniten lämmitykseen. Tällöin voidaan pahimmassa tapauksessa joutua säännöstelemään sähköä. Tämä voi näkyä alueellisina kiertävinä joidenkin tuntien sähkökatkoksina.

Katkojen todennäköisyyttä alas yhteiskunnan laajuisilla säästötoimilla

Elintärkeät toiminnot kuten sairaalat jäävät toki sähkökatkosten ulkopuolelle. Mutta myös moni vähemmän elintärkeä sähkönkulutus on tärkeää, eivätkä sähkökatkokset ole mukavia.

Alentunut jaettavissa oleva sähkömäärä riittää paremmin kaikille, kun jokainen tekee ne säästöteot, joihin kykenee.

Katkoksien riskin minimoimiseksi voidaan vaikuttaa yhdessä sähköä säästämällä! Alentunut jaettavissa oleva sähkömäärä riittää paremmin kaikille, kun jokainen tekee ne säästöteot, joihin kykenee.

Miten säästän energiaa? Saanko jostain apua?

Osa Suomessa kulutettavasta energiasta on sähköä ja osa lämpöä. Kummankin käytön pienentäminen auttaa kokonaiskuvassa. Esimerkiksi huonelämpötilan kohtuullinen laskeminen, nopeat ja tehokkaat tuuletukset sekä entistä nopeammat suihkussa käynnit ovat tehokkaita keinoja säästää energiaa.

Lisää vinkkejä löydät esimerkiksi Ekokumppaneiden Rane-energianeuvonnan verkkosivuilta www.neuvoo.fi. Jos et löydä verkosta etsimääsi, voit myös soittaa tai laittaa sähköpostia energianeuvojillemme. Neuvontamme on puolueetonta ja täysin maksutonta.

KIRJOITTAJA

Jesper Uunila

Jesper Uunila

projektipäällikkö

Ekokumppanit Oy

 

Mukana myös ranen energianeuvonnan tiimi.

Lisää

Ekolive blogeja