Kortejärven tilalla järjestetään syyskuun jokaisena viikonloppuna retkeily- ja luontoaiheista ohjelmaa. Tila sijaitsee Kintulammin retkeilyreittien varrella. Paikalle voi tulla käymään tai viipymään pidemmäksikin aikaa. Tapahtumat ovat kaikille avoimia. Kahvio ja sauna ovat maksullisia. Muu ohjelma on pääosin maksutonta. Varaathan mukaan käteistä.
Naisille ja miehille on omat saunavuoronsa. Puulämmitteiseen, pehmeät löylyt antavaan saunaan mahtuu kerralla kahdeksasta kymmeneen henkilöä. Saunan syntyperää ei varmaksi tunneta, mutta se on luultavasti rakennettu jo 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Löylyjen välissä voi vilvoitella Kortejärvessä.

Tunnelmallisella Kortejärven tilalla on yli satavuotias historia. Kohde sijaitsee Kintulammin retkeily- ja luonnonsuojelualueella. Tila on mahdollisesti toiminut aikanaan metsänvartijan mökkinä, ja myöhemmin paikka on ollut maatila. Alueen vanha käyttö näkyy ympäristössä edelleen. Kohteella voi kuvitella millaista elämä on ollut metsän keskellä, ainoastaan polkuyhteyden päässä muusta asutuksesta.
Kortejärven syksyn tapahtumia on järjestetty jo vuodesta 2018 alkaen. Ohjelmaa järjestävät tahot tänä vuonna:
- 5.–6.9.2026, Ekokumppanit, Outdoors Tampere retkeilypalvelut
- 12.–13.9.2026, Viitapohjan kyläyhdistys ry
- 19.–20.9.2026, Luontoliiton Hämeen piiri ry
- 26.–27.9.2026, Tunturikerho Kolbma ry.
Tapahtuma-ajat:
- lauantaisin klo 11–19, sauna avoinna klo 14–18
- sunnuntaisin klo 11–17, sauna avoinna klo 12–16.
Sijainti: Kortejärven tila, Keltolahdentie 47, 33680 Tampere
Katso lisätiedot ohjelmasta ja saapumisesta tapahtuman sivulta:
Kortejärven Eloisa Syyskuu 2026
Tervetuloa!







