JAKAJAT-hankkeen neljäs konseptikilpailu on ratkennut. Tällä kertaa kisan aiheena olivat yhteiskäyttöpyöräjärjestelmät ja toiveena oli saada ehdotuksia, jotka ovat toteuttamiskelpoisia jo tulevana kesänä.
– Tälläkin kertaa kisa käynnistyi yhteisellä työpajalla, josta kisaan osallistuneet tiimit saivat lähtölaukauksen oman konseptinsa kehittämiseksi, kertoo projektipäällikkö Pyry Rinkinen Ekokumppaneista. – Kaikki työpajaan osallistuneet tarttuivat toimeen ja itse asiassa kaksi toimijaa löysi kisan aikana toisensa tuottaen kaksi yhteisehdotusta kisaan.
Hankkeen asiantuntijaraati arvioi konseptikilpailuun saapuneet ehdotukset toukokuun ensimmäisellä viikolla ja lopulta konseptikilpailun voittajaksi selviytyi Annika Viialan ja Nelly Lähteenmäen luoma, polkupyörien vuokraus- sekä huoltopalvelut yhdistävä ehdotus Willari Fiksaa ja Loonaa.

Nelly Lähteenmäki ja Annika Viiala ovat tekijät Willari-palvelun takana.
Tukipiste keskustassa, varaukset verkossa
Willari Fiksaa ja Loonaa -palvelun missiona on luoda yhteisöllinen ja matalan kynnyksen paikallinen polkupyörätukipiste Tampereen kaupungin työntekijöille ja Tampereella liikkuville. Fyysisesti tukipiste tulee sijaitsemaan aivan Tampereen keskustassa, Puutarhakadun ja Kuninkaankadun kulmassa. Pisteestä on mahdollista vuokrata sähköavusteisia polkupyöriä sekä pyöräilyyn liittyviä apuvälineitä, kuten tavarakärryä. Lisäksi pisteessä tarjotaan polkupyörien huoltopalveluita.
Sekä vuokraus- että huoltopalveluiden varaaminen tulee tapahtumaan ensisijaisesti sähköisen varausjärjestelmän kautta, joka on integroitu Willari-palvelun verkkosivun yhteyteen. Lisäksi palvelun piiriin on mahdollista päästä myös puhelimitse tai paikan päällä tukipisteessä.
– Huolehdimme, että kaikki palvelun loppukäyttäjät pääsevät palvelun piiriin turvallisesti ja ilman fyysistä kontaktia, etenkin koronarajoitusten ollessa voimassa, Lähteenmäki ja Viiala lupaavat.
pyörät pyörimään jo alkukesästä
Willari fiksaa ja loonaa -palvelupilotti laitetaan käyntiin poikkeuksellisen nopealla aikataululla. Tarkoituksena on avata polkupyörätukipisteen Willari fiksaa -huoltopalvelut jo toukokuussa sekä käynnistää Willari loonaa -toimintakin viimeistään kesäkuun alussa. Lähteenmäki ja Viiala odottavat jo pääsevänsä töihin tiiminsä kanssa.
– Tavoitteenamme oli luoda palvelu, jonka avulla kaikki voittavat ja saamamme palautteen myötä asiantuntijat näkivät meidän onnistuneen tässä. Lähdemme toteuttamaan Willaria ylpeinä ja toivomme sen tuovan uusia ratkaisuja Tampereen yhteiskäyttöliikkumiseen, konseptikilpailun voittajat toteavat innostuneena ja lähettävät kiitoksensa kilpailun järjestäjille. – Kiitokset JAKAJAT-hankkeelle ja Tampereen kaupungille tuesta. Tämä on voitto meille kaikille!