Ekokumppanit Oy toteuttaa monipuolisia, kestävän kehityksen mukaisia palveluita ympäristö- ja ihmislähtöisesti. Laaja ja monialainen asiantuntijajoukkomme sekä tiimiemme tiivis ja ketterä yhteistoiminta mahdollistavat räätälöityjen palvelukokonaisuuksien tuottamisen juuri Sinun tarpeesi huomioon ottaen.
Lähes 20 vuoden ajan – aina yrityksemme perustamisesta lähtien – tärkeä osa toimintaamme ovat olleet monipuolisten, kestävää kehitystä tukevien hankkeiden vetäminen ja niihin osallistuminen. Vankan kokemuksemme ja hankeosaamisemme vuoksi olemmekin haluttu ja luotettava hankekumppani paitsi Suomessa, myös kansainvälisellä tasolla.
Tarjoamme kunnille monipuolisesti palveluita muun muassa kuntalaisten osallistamiseksi tai vaikkapa retkeilymahdollisuuksien parantamiseksi. Suunnittelemme valmiit neuvontapalvelut kuntalaisten päästöjen pienentämiseksi, oli kyseessä sitten energiankulutus tai kestävä liikkuminen, sekä toteutamme ympäristöaiheiset ja -ystävälliset kampanjat ja tapahtumat vuosien kokemuksella.
Yrityksille
Vastuullinen ja kestävä toiminta on yritykselle merkittävä kilpailuvaltti, lähitulevaisuudessa elinehto. Ekokumppanit Oy on ollut kestävän yritystoiminnan ja -kulttuurin suunnannäyttäjä ja edelläkävijä jo vuosien ajan. Me ymmärrämme ja tunnemme kestävän kehityksen tavoitteet, yritysten ympäristövastuun, vastuullisen organisaatioviestinnän vaatimukset sekä muut yrityksien kannalta merkittävät kestävyystoimenpiteet ja tarpeet.
Kuluttajille
Meidän toimintaamme Ekokumppaneilla ohjaa erityisesti kaksi arvoa; kestävyys ja asiakaslähtöisyys. Jos Sinä kaipaat neuvontaa tai tukea muuttaaksesi toiminta- tai elämäntapojasi aiempaa kestävämmiksi, ota rohkeasti yhteyttä, niin katsotaan yhdessä, miten voimme olla avuksi.
Kansallisesti Vuoden Retkikohteeksi 2020 valitulla Kintulammin retkeily- ja luonnonsuojelualueella oli n. 50 000 kävijää. Lähitulevaisuudessa kehittämistä raamittaa joulukuussa hyväksytty Retkeilyn kehitysohjelma 2021-2025.
Järvienreitin suosituimmalla reitillä polki keväällä ja kesällä n. 50 000 pyöräilijää. Vilkkaimpina päivinä pyöräilijöitä oli yli 1 100. Pyörä- ja laivamatkan yhdistäviä lipputuotteita Järvienreitin reiteille ostettiin eri laivoilla kesällä yli 1000 kpl.
Rane energianeuvonta vastasi kysymyksiin puhelimitse, sähköpostilla sekä some-kanavien kautta. Suoran neuvonnan lisäksi järjestettiin useita webinaareja ja koulutusta. Vuonna 2020 Ranen Facebook-sivun julkaisuilla oli lähes 300 000 katsojaa.
Keväällä yläkoulujen vuosittainen ruokajätekampanja jäi toteuttamatta koronarajoitusten takia, mutta syksyllä 65 pirkanmaalaista alakoulua ja yli 18 600 oppilasta osallistui ruokajätteen vähentämiseen Kuluttajaliiton Hävikkiviikolla.
2020 Ekokumppanit käynnisti EkoLive-keskustelutilaisuuksien sarjan, joissa asiantuntijat alustavat ajankohtaisista aiheista. Maksuttomat keskustelutilaisuudet järjestetään G Livelabissa sekä livelähetyksinä YouTubessa. Tilaisuuksia järjestettiin 6, joista jokaisella on ollut n. 550-2100 näyttökertaa.