Lämpöpumput pitävät sähköstä, kuten muutkin sähkölaitteet. Euroopassa lämpöpumput ja sähkö-/hybridiautot syrjäyttävät kiihtyvällä vauhdilla öljyn ja maakaasun kulutusta. Energia-alan pelikenttä siirtyy siis lämmöntuotannosta yhä enemmän sähköntuotannon suuntaan.
Visioidaanpa hieman. Koko Euroopan sähköenergiantarpeen pitkälti tyydyttävä aurinkopaneelikenttä vaatisi vain noin 0,3 % maapallon pinta-alasta ja senkin käytännössä aavikolta. Tulevaisuudessa suurin osa Euroopan tarvitsemasta sähköstä voitaisiinkin tuottaa Saharaan sijoitetuilla aurinkosähköpaneeleilla. Samalla ratkaisu vaikuttaisi positiivisesti Afrikan alueiden työllisyyteen, elintasoon, vakauteen ja muuhun infraan.
Afrikassa aurinkosähköä olisi tarjolla vuoden ympäri Eurooppaa tasaisemmin ja runsaammin ja yöaikaisen sähköntarpeen tyydyttämiseksi Euroopassa voitaisiin hyödyntää hajautettua sähköenergiavarastoverkostoa eli yksittäisten sähköajoneuvojen akustojen varausta. Taitava sähköauton omistaja voisikin ansaita mukavasti myymällä sähköautonsa akkujen sähköenergiaa silloin, kun ostosähkön tarve nousee ja suoraa aurinkosähkötuotantoa ei ole siirtoverkostolta saatavissa.
Päiväsaikaan, varsinkin keskikesällä, aurinkosähköä syntyisi jopa enemmän, kuin Eurooppa pystyy käyttämään. Tällöin syntyvä aurinkosähkön ”ylijäämä” voitaisiin käyttää hyödyksi paikan päällä Saharassa, esimerkiksi makean veden tuottamiseen ja maaperän kasteluun, sekä tietysti kaikkeen muuhunkin paikalliseen sähkönkulutukseen. Lisäksi Afrikassa voitaisiin myös muuttaa siellä tuotettua aurinkosähköä potentiaalienergiaksi ja rakentaa esimerkiksi suolan kuumennukseen perustuvia ”lämpöakkuja”. Kummallakin ratkaisulla pyöritettäisiin yöaikaan turbiineja ja tuotettaisiin sähköä. Näin vähennettäisiin samalla merkittävästi tulevaisuuden uhkana nähtyä ilmastonmuutospakolaisten virtaa Eurooppaan.
No entäpä matkalla Afrikasta Eurooppaan syntyvä siirtohävikki? Sekin on hallittavissa nostamalla siirtokaapelien jännite tarpeeksi korkealle. Riittävän suurijännitteisessä siirrossa energiahävikki Afrikan ja Euroopan välisissä kaapeleissa pysyisi vielä siedettävänä. Suomessa siirtohävikki on keskimäärin pientä, noin 3 prosentin luokkaa. Näihin lukemiin Afrikasta Eurooppaan tapahtuvassa sähkönsiirrossa ei päästä, mutta vaikka häviöön kuluisi esimerkiksi niinkin paljon kuin 30 %, se ei silti veisi pohjaa aurinkosähkön tuonnista Eurooppaan.
Suurimpaan osaan Eurooppaa ulottuvalle, Afrikan aurinkosähköä kuljettavalle sähkönsiirtoverkostolle on muuten arvioitu vuonna 2018 jo hintalappukin. Se olisi noin 45 miljardia euroa sisältäen sähkönsiirtoverkoston Pohjois-Afrikasta lähes jokaiseen Euroopan maahan. Sen päälle tulisi toki vielä investointi jättimäiseen aurinkopaneelijärjestelmään. Ei siis ihan halpaa lystiä, mutta vertailun vuoksi: EU:lta virtasi rahaa Venäjälle öljy- ja kaasumaksujen muodossa vuonna 2022 noin 300 miljardia euroa! Ja koko Euroopan vuotuiset energiakustannukset ovat luonnollisesti vielä tätäkin suuremmat. Euroopan vuotuisten energiakustannusten rinnalla 45 miljardin investointiarvio siirtoverkolle alkaakin muistuttaa lähes taskurahaa. Lisäksi rahoituskykyä investointiin löytyisi Euroopan ohella todennäköisesti myös nykyisistä Afrikan öljyntuottajamaista, sillä aurinkosähkö voisi olla jatkossa uusi merkittävä vientituote useille Afrikan valtioille.
Veikkaisinpa myös, että nykyiseen geopoliittiseen tilanteeseen peilaten Euroopan merkittävä panostus Afrikan maita hyödyttävään suurhankkeeseen parantaisi afrikkalaisten arvostusta Euroopan toimia kohtaan.
