Me yrityksenä

Ekokumppanit Oy tuottaa Tampereen seudulla tiedotus-, neuvonta-, koulutus- ja asiantuntijapalveluja, joilla edistetään kestävän kehityksen mukaista elämäntapaa ja yritystoimintaa.

Kansainvälisestikin ainutlaatuinen ekokumppanuustoiminta käynnistettiin Pirkanmaalla vuonna 2003, jolloin Tampereen kaupunki liikelaitoksineen yhdessä Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n kanssa perusti Ekokumppanit Oy:n. Yhtiön kolmantena omistajana on vuoden 2009 alusta ollut Tampereen Sähkölaitos Oy. Kuulumme eurooppalaiseen energiatoimistojen verkostoon.

Strategia ja toiminta 2019

Missio

Kestävän tulevaisuuden puolesta.

Visio

Olemme johtava kestävän kehityksen asiantuntija ja suunnannäyttäjä, joka antaa nykyisille sukupolville merkityksen ja tuleville mahdollisuuden.

Asiakaslupaus

Sukupolvelta toiselle.

Mistä meidät löytää?

Ekokumppanit toimii ympäristötietokeskus Moreeniassa, Tampereen ydinkeskustassa Tammerkosken kansallismaisemassa. Käyntiosoitteemme on Valssipadonraitti 3 (Patosilta).

Saavut meille helpoiten kävellen, pyöräillen tai Tampereen joukkoliikenteen busseilla Koskipuiston pysäkeiltäFinlaysonin pysäkeiltä tai Lapintien pysäkeiltä

Moreeniassa ei tällä hetkellä ole näyttelytoimintaa. Kouluvierailujen kohteeksi suosittelemme Tampereen luonnontieteellistä museota ja  Tampereen Luontokoulu Korentoa. Yksityisistä luontokouluista Tampereen alueella toimii Ruoveden luontokoulu ja Luontokoulu Tikankontti Eräjärvellä.

Hallitus

Tampereen kaupunki

Miisa Karjalainen

Hallituksen puheenjohtaja

Tampereen kaupunki

Seppo Silvennoinen

Tampereen kaupunki

Inna Rokosa

Tampereen Sähkölaitos -konserni

Pasi Muurinen

Johtaja

Pirkanmaan Jätehuolto Oy

Suvi Suomalainen

Viestintäpäällikkö

Fontin koko
Kontrasti