Sähköauto voi olla hyvä sijoitus

Kirjoittaja

Sami Seuna
Sami Seuna
Energia-asiantuntija

Avainsanat

Energianeuvonta, Energiatehokkuus, Hybridiauto, Sähköauto

Lisätiedot

Kuvat: pexels.com

Sähköautorintamalla on tapahtunut tänä vuonna rajuja muutoksia. Otsikoita ovat aiheuttaneet sekä lukuisat uudet sähköautovalmistajat malleineen että vanhojen tuttujen mallien hinnanmuutokset. Tällä hetkellä ns. perhekokoisia sähköautoja on runsaasti tarjolla hintaluokassa 40 – 50 000 € ja uusia malleja esitellään tiheästi.

Moni miettii kuitenkin, miten sähköautot sopivat Suomen kaltaiseen, pitkien etäisyyksien pohjoismaahan. Mietintä on täysin paikallaan, ja nykyisellään voitaneenkin vielä sanoa, että hybridiauto on monelle suomalaiselle hankinnan osalta sähköautoa kannattavampi, etenkin jos hybridin polttomoottoria tarvitaan säännöllisesti esimerkiksi latausvälin tai -ajan vuoksi. Myös käyttöympäristö etenkin pohjoisessa saattaa olla syynä hybridin puolelle kallistumiseen sähköauton sijasta.

Entäpä käyttökustannukset? Tehdäänpä siitä pieni laskutoimitus. Jos sähköauto kuluttaa esimerkiksi 22 kWh/100 km ja kWh maksaa 0,20 €/kWh, yhdelle kilometrille tulee hintaa noin 4,4 senttiä. Vastaavasti uudella samankokoisella bensa-autolla kulutus voisi olla esimerkiksi 6 L/100 km, jolloin kilometrikustannus olisi nykytasolla noin 12 snt/km. Jos autolla ajetaan keskimäärin 20 000 km vuodessa, niin bensa-auton polttoaine maksaa 2400 € ja sähköauton lataus vastaavasti 880 €. Näillä arvoilla 10 vuoden aikana säästöä kertyy sähköauton eduksi noin 15 000 €. Jos ajat enemmän, esimerkiksi 40 000 km vuodessa, niin säästöä tuleekin jo peräti 30 000 €. Sähköauton akusto pitää vielä tällä hetkellä sähköautojen hinnat korkeammalla kuin polttomoottoriautojen, mutta toisaalta autoverokohtelu kompensoi kyseistä eroa hankintahinnassa jonkin verran. Itse moottoritekniikka on sähköautossa halvempaa kuin polttomoottoriautoissa.

Sähköauton omistaja voi parantaa tilannetta entisestään hyödyntämällä pörssisähkösopimuksen kautta halpaa yösähköä latauksessa. Tarjolla on muun muassa sovelluksia, joilla voi optimoida halvimpien pörssituntien käytön latauksessa. Etätyöläinen, jolla on aurinkosähköjärjestelmä, voi puolestaan ladata autoaan päiväaikaan aurinkosähköllä. Tällä tavoin kesäkaudella voi tapauskohtaisesti päästä parhaimmillaan jopa ilmaiseen ja täysin puhtaaseen sähköautonsa käyttöön. Tosin käytännössä sähköauton ”nälkäisyys” ylittää useimpien omakotitalojen aurinkosähköjärjestelmän tuottotehon ja siksi useimmiten suurin osa sähköstä joudutaan myös kesäaikaan ostamaan sähköautolle, vaikka hyödynnettävissä olisikin aurinkosähköjärjestelmä. Tyypillisesti sähköautoa ladataan kotioloissa kolmivaihekytkennällä noin 11 kW teholla aurinkosähköjärjestelmän tehotason ulottuessa kesäpäivänäkin yleensä enintään noin 6 kilowattiin.

Suuri henkinen bonus sähköauton omistajalle syntyy kuitenkin siitä, että polttoaineena on lähes kauttaaltaan kotimainen laatu ja sitä voidaan tuottaa tarvittaessa jopa päästöttömästi – osan aikaa vuodesta jopa itse, aurinkosähkön avulla.

22.07.2024
Energianeuvonnassa törmään edelleen ajoittain vanhaan uskomukseen, jonka mukaan ilmalämpöpumppu hukkaa kesällä talven energiansäästöt. Jo noin 15 v...
26.06.2024
Kuten olen jo aiemminkin tässä blogissa kirjoittanut, tulevaisuudessa suurin osa Euroopan tarvitsemasta sähköstä voitaisiin tuottaa Saharaan sijoit...
18.06.2024
Tampere 18.6.2024  JOHDANTO, TAUSTA, TAVOITTEET  Johdanto  Ylöjärven kaupunki teetti esiselvityksen 2023 loppuvuodesta ulkoilureittis...
17.06.2024
Pirkan Taival yleisötilaisuudet pidettiin touko- kesäkuun vaihteessa. Tilaisuuksia pidettiin kaikissa kunnissa ja Ylöjärvellä kahteen otteeseen, ke...
10.05.2024
Perinteiselle Pirkan taival ulkoilu- ja retkeilyreitille lähdetään toteuttamaan ulkoilureittisuunnitelmaa. Hankkeessa mukana olevat kunnat ovat Häm...
08.05.2024
Ekokumppanit Oy/TREASoURcE-hanke pyytää tarjousta koulutusvideosta.Tarjoukset on jätettävä viimeistään 31.5.2024 klo 16:00. Hankintayksikkö (Til...
16.04.2024
Energiaremonttien sektorilla erityisesti aurinkosähköä on viime aikoina myyty myös ovelta ovelle -tyylisesti eli käytännössä myyjä ilmestyy kodin o...
14.03.2024
Vuosina 2022 ja 2023 Suomessa kärsittiin sähkön ennätyskorkeasta hintatasosta. Korkeat sähkönhinnat saivat monet pohtimaan keinoja sähkönkulutuksen...
01.03.2024
Esihenkilökoulutus Esihenkilöluento, aihe 5: Työn suunnittelu, hoitotoimenpiteet Luento järjestetään torstaina 6.8.2024 klo: 13.00-14.30 E...

aa