Rupea yöeläjäksi – autat huipputehojen hillinnässä ja säästät rahaa

blogi_Rupea-yoelajaksi

Kirjoittaja

Sami Seuna
Sami Seuna
Energia-asiantuntija

Avainsanat

Energianeuvonta, Energiatehokkuus

Lisätiedot

Kuvat: pexels.com

Aamuvirkkuutta on perinteisesti pidetty hyveenä ja Suomen yhteiskunta onkin eurooppalaisittain hyvin varhain ”aukeava”. Toimistotyyppistä työtä tekevistä suuri osa on edelleen koronan jäljiltä etätöissä. Kotitalouksien sähkönkulutukseen tämä saattaa vaikuttaa mm. siten, että autojen lohkolämmittimet saavat torkkua aamutunnit rauhassa. Tämä ei ole asiana ihan lillukanvarsi, jos oletetaan että muuten autollaan töihin ”konttorille” kulkevia etätyöläisiä saattaa Suomessa olla jopa 500 000. Puoli miljoonaa autoa yhteenlaskettuna muodostaisikin lähes 1 GW:n sähkötehon (moottoritilan ja sisätilan lämmitin vastaavat yhteensä lähes 2kW:n sähkötehoa autoa kohti). Vertailun vuoksi, Suomen sähkötehon kaikkien aikojen kulutushuippu tuntitasolla (2016) on ollut 15 GW.

Etätyö mahdollistaa paremmin töiden palastelun pitkin päivää (vuorokautta) ja työn siirtämistä ainakin osittain jopa ulos virka-ajalta, joka edelleen auttaa mm. työn ja perhe-elämän yhteensovittamisessa. Mutta voisiko asiaa viedä vieläkin pidemmälle? Mitä jos etätyöläiset siirtäisivät oman toiminnan kautta sähkönkulutustaan lähes kokonaan pois kuormitushuipputunneilta ja elämämme siirtyisi muutenkin kohti 24/7-yhteiskuntaa? Mitä jos kaupat ja vaikkapa uimahallit olisivat yleisesti auki 24h vuorokaudessa? Ruuhkat teillä ja sähkönsiirtolinjoilla tasoittuisivat ja ruuhka-aikojen käsite muuttuisi. Uimahallien osalta saunat voisivat olla pois päältä pari tuntia sähkön kulutuksen ”ruuhka-aikoina” aamulla ja illalla, mutta uimahallin aukioloaikoja puolestaan voisi laajentaa yöajalle. Sähköä voisi yöaikana varastoida lämpötiloja nostamalla ja aamulla lämpö voitaisiin pariksi tunniksi katkaista uimahallin saunoista. Kaukolämpöä voitaisiin vastaavalla periaatteella varastoida uima-altaaseen silloin, kun siitä on hetkellistä ylitarjontaa. Uimahalleihinkin varmasti saisi yöajalle innokasta henkilökuntaa mm. opiskelijoista ja käyttäjiä todennäköisesti löytyisi öisinkin.

P.S. Susihukka nimeltään sähköpula ei saalista punahilkkoja yöaikaan. 😊

15.04.2025
Euroopan unionin osarahoittamassa KOPPI: Alueelliset kotipesät – tuki ja pilotointi kiertotalouden green deal -sitoumuksiin -hankkeessa Pirkanmaall...
10.04.2025
Tein viime vuoden lokakuussa useita lyhyitä kuluttajille suunnattuja opasvideoita, joilla käsiteltiin yhteensä kymmentä eri teemaa. Nyt kiinnitin h...
08.04.2025
Sammon keskuslukiossa on projektiviikko, projektiviikolla on TET-kurssi ja Ekokumppanit on yksi potentiaalinen TET-paikka. Sammon keskuslukiossa on...
04.04.2025
Suomalaiset ovat kuluttaneet sunnuntaina 6.4.2025 oman osansa yhteisen maapallomme luonnonvaroista. Suomen ylikulutuspäivä 2025 on kuusi päivää aik...
31.03.2025
Outdoor Expressin ja Partioaitan Instagram-tileillä on käynnissä arvonta, jonka osallistujien kesken arvotaan neljä Outdoor Express -lippupakettia ...
24.03.2025
Suomessa tilataan vuosittain yli miljoona pizzaa kotiin. Nyt Kotipizza testaa ensimmäisenä Suomessa kotiinkuljetusta, jossa asiakas saa pizzansa yh...
20.03.2025
Uudelleenkäytön aika alkaa… nyt! Miltä päivittäinen arkesi näyttäisi, jos käyttäisitkin vähemmän kertakäyttöisiä ruokapakkauksia ja enemmän ...
17.03.2025
Hae mukaan valmennukseen! Ekokumppanit etsii kotitalouksia mukaan uusiin kiertotalousvalmennuksiin. Valmennuksissa tutkitaan kotitalouksien ...
10.03.2025
Olen mittaillut ja ”tutkinut” kaikenlaisia laitteita ja ilmiöitä ala-asteikäisestä saakka. Joskus laitteet ”yllättäen” hajosivat tutkinnan aikana, ...

aa