Afrikka kukoistamaan aurinkosähköllä

Afrikka kukoistamaan aurinkosähköllä

Kirjoittaja

Sami Seuna
Sami Seuna
Energia-asiantuntija

Avainsanat

Afrikka, Aurinkosähkö, Energia

Lisätiedot

Kuva Pexels / Kindel Media

BRICS-maiden joukkoon riittää nyt tunkua kuin bensapumpulle ”tarjouspäivänä”. Keskiössä ovat erityisesti Afrikan maat, joiden kanssa Venäjäkin on pyrkinyt liittoutumaan.

ST1:n toteuttamassa hankkeessa Marokkoon istutettiin metsää, jota kasteltiin koeluontoisesti pohjavedellä, jätevedellä ja suolasta puhdistetulla merivedellä. Alueen metsityksessä tapahtuisi hiilensidonnan ohella monia muitakin hyödyllisiä asioita: aavikoitumisen pysäyttäminen ja jopa kääntäminen toiseen suuntaan, mikroilmaston muokkaaminen vesien haihtumisen seurauksena (sadepilvet), elinolojen ja elintason paraneminen sekä näistä syistä ilmastopakolaisuuden väheneminen kohti Eurooppaa.

Istutetun metsän uutisoitiin toimivan kaksinkertaisesti hiilinieluna Suomen metsiin verrattuna. Vesivarojen riittävyys ja pohjaveden syvyys on kuitenkin Afrikassa monin paikoin haaste; suurikokoinen puu voi ”juoda” jopa satoja litroja vettä päivässä. Merivettä kyllä riittää kastelutarkoitukseen, mutta sen haasteena on pumppausetäisyys ja suolanpoistotarve. Meriveden käyttö kastelussa vaatii siis paljon energiaa. Tässä prosessissa voimanlähteenä voidaan kuitenkin käyttää aurinkosähköä, jonka tuotannolle Afrikassa on loistavat olosuhteet ympäri vuoden. Aurinkosähköllä voitaisiin samalla hoitaa muukin alueen oma sähköntarve, siirtää (ja myydä) tuotettua sähköä Eurooppaan ja joustavasti käyttää erityisesti kesäkauden ”ylijäämäsähköä” kasteluun.

Olen aiemmin blogannut aurinkosähkön tuotantomahdollisuudesta Afrikassa ja siihen liittyvästä sähkön vientimahdollisuudesta Eurooppaan: www.ekokumppanit.fi/julkaisut/aurinkosahko-sahara-2023/

Kirjoitin tuolloin, että suurin osa Euroopan tarvitsemasta sähköstä voitaisiin tulevaisuudessa tuottaa Saharaan sijoitetuilla aurinkosähköpaneeleilla. Koko Euroopan sähköntarpeisiin pitkälti riittävälle aurinkopaneelimäärälle tarvittaisiin vain pieni nokare maapallon pinta-alasta ja sekin käytännössä aavikolta. Afrikan puolelta aurinkosähköä saataisiin vuoden ympäri Eurooppaa tasaisemmin ja runsaammin ja esimerkiksi yöaikaisen sähköntarpeen tyydyttämiseksi Euroopassa voitaisiin hyödyntää hajautettua sähköenergiavarastoverkostoa eli yksittäisten sähköajoneuvojen akustojen varausta.

18.06.2025
Koko kaupungin siisteystalkoot -tapahtumamme pääsi upeasti 2. sijalle valtakunnallisissa Välittämisen SM-kisoissa. Yhteisöllisessä talkootapahtumas...
17.06.2025
The reuse revolution started with both reuse campaign supporting the customers to change into reusable containers and a concrete pilot with reusabl...
03.06.2025
Ekokumppanien ja Blokgardenin kehittämä Kivikasviseinä valittiin voittajaratkaisuksi KIRA-kasvuohjelman ja Green Building Council Finlandin kilpail...
02.06.2025
Outdoor Expressin Instagram-tilillä on käynnissä arvonta, jonka osallistujien kesken arvotaan Outdoor Express -lippupaketti (sis. meno-paluuliput T...
26.05.2025
Parkanon kaupunki on päättänyt asettaa Pirkan Taival (Paroonin taival) reitin ulkoilureittisuunnitelman nähtäville 27.5.-11.6.2025 väliseksi ajaksi...
23.05.2025
Hae rahaa ja tukea energiayhteisöjen kehittämiseen! European Energy Communities Facility (EECF) Suomen hakuinfo tiistaina 3.6.2025 klo 10–11  ...
15.04.2025
Euroopan unionin osarahoittamassa KOPPI: Alueelliset kotipesät – tuki ja pilotointi kiertotalouden green deal -sitoumuksiin -hankkeessa Pirkanmaall...
10.04.2025
Tein viime vuoden lokakuussa useita lyhyitä kuluttajille suunnattuja opasvideoita, joilla käsiteltiin yhteensä kymmentä eri teemaa. Nyt kiinnitin h...
08.04.2025
Sammon keskuslukiossa on projektiviikko, projektiviikolla on TET-kurssi ja Ekokumppanit on yksi potentiaalinen TET-paikka. Sammon keskuslukiossa on...

aa