”Valmista, käytä ja heitä pois” kuvaa hyvin nykyistä lineaarista talousmallia. Malli perustuu materiaalien ja resurssien kertakäyttöisyyteen. Tuotetta varten hankitaan raaka-aineita, jotka käytön jälkeen päätyvät kaatopaikalle. Jotta malli voisi toimia, täytyisi maapallolla olla ehtymättömästi luonnonvaroja. Tosiasiassa näin ei kuitenkaan ole, ja tasapainoilemme jo nyt maapallon ekologisen kantokyvyn rajoilla.
Kiertotalous on tuotanto- ja kulutusmalli, joka pyrkii vastaamaan lineaarisen talouden tuomiin haasteisiin. Siinä materiaaleja pyritään hyödyntämään mahdollisimman pitkään. Holtittoman kulutuksen sijasta suositaan tuotteiden yhteiskäyttöä, lainaamista ja vuokraamista.
Kun tuote ei enää kelpaa alkuperäiseen käyttöön, pyritään sille löytämään uusi käyttökohde mahdollisimman vähällä työllä ja prosessoinnilla. Tavaroiden kunnostaminen ja kuluneiden osien vaihto kasvattavat tuotteen elinikää. Loppuunkäytetyt materiaalit kierrätetään, jolloin ne voidaan hyödyntää raaka-aineena uusille tuotteille.
Kiertotalous vaatii toimia kaikilta!
Kiertotalouden tavoite on vähentää syntynyttä jätemäärää sekä pienentää kulutuksen ympäristövaikutuksia. Sen on ennustettu luovan runsaasti uusia liiketoimintamahdollisuuksia sekä työpaikkoja.
Kiertotalous ei kuitenkaan tapahdu itsestään vaan se vaatii muutosta kaikilta!
Seuraavan kerran, kun olet kaupan hyllyllä, mieti, tarvitsetko ostostasi varmasti. Voisitko ostamisen sijasta lainata tavaran? Onko poisheittämäsi esine varmasti hyödytön? Ehkä sen voisi korjata tai lahjoittaa eteenpäin.
Jos kiertotalous on jo tuttua, tuo se ilmi! Omalla esimerkillämme voimme vauhdittaa systeemistä siirtymää kohti kestävämpää kulutusta.
Lähteet
Ellen MacArthur Foundation: What is a circular economy? | Ellen MacArthur Foundation
Sitra: Kiertotalous – Sitra