Koukkujärven ja Tarastenjärven jätekeskuksissa kerätään kotitalouksien muoviesineitä maksutta syyskuusta marraskuulle

Treasource - Kotitalouksien muovijätekeräys

Kirjoittaja

Ekokumppanit
Jari Saukko
Jari Saukko
Projektipäällikkö

Avainsanat

Lisätiedot

Pilotti on osa EU:n innovaatio- ja tutkimusohjelman rahoittamaa TREASoURcE-kiertotaloushanketta.

Ekokumppanit ja Pirkanmaan Jätehuolto järjestävät kaksi kuukautta kestävän kampanjan, jonka aikana kotitalouksien muoviesineitä eli kovamuovijätettä voi tuoda maksutta Tarastenjärven ja Koukkujärven jätekeskuksiin. Keräykseen voi tuoda kovamuovista valmistettuja esineitä, kuten puutarhakalusteita, leluja, keittiötarvikkeita sekä putkia. Jätekeskuksissa ei ole muovipakkausten vastaanottoa. Keräyskampanja toteutetaan 18.9. – 18.11.2023.

Tällä hetkellä vain muovipakkaukset kuuluvat tuottajavastuun ja kansallisen kierrätysjärjestelmän piiriin. Pakkausten lisäksi muovia on kuitenkin monissa käyttöesineissä. Ympäristön kannalta on tärkeää, että myös kovamuovit saataisiin kierrätettyä ja raaka-aine käytettyä uusiin tuotteisiin. Useat kansallisen tason strategiat kuten Kansallinen jätesuunnitelma sekä Muovitiekartta 2.0 tähtäävätkin kierrättämisen laajentamiseen myös muihin kuin muovipakkauksiin.

Pilotin avulla tutkitaan kovamuovien keräys- ja kierrätysprosessia. Ensimmäisessä vaiheessa keskitytään selvittämään kerätyn muovin koostumusta. Tuloksia päästään hyödyntämään nopealla aikataululla, sillä tavoitteena on järjestää toinen pilotointijakso keväällä 2024.

Muoviesineiden vastaanottopaikat

Tarastenjärven jätekeskus (Hyötyvoimankuja 2, Tampere)

Koukkujärven jätekeskus (Koukkujärventie 361, Nokia)

Mitä keräykseen voi tuoda?

Keräyksessä otetaan maksutta vastaan kovamuovista valmistettuja tavaroita kuten

  • Muoviastioita, -ämpäreitä, -purkkeja ja -laatikoita
  • Muovisia leluja, pelejä ja pulkkia
  • Muovisia kodintavaroita ja keittiötarvikkeita kuten pakasterasioita, leikkuulautoja sekä kukkaruukkuja
  • Muovisia piha- ja puutarhakalusteita
  • Muoviputkia
15.04.2025
Euroopan unionin osarahoittamassa KOPPI: Alueelliset kotipesät – tuki ja pilotointi kiertotalouden green deal -sitoumuksiin -hankkeessa Pirkanmaall...
10.04.2025
Tein viime vuoden lokakuussa useita lyhyitä kuluttajille suunnattuja opasvideoita, joilla käsiteltiin yhteensä kymmentä eri teemaa. Nyt kiinnitin h...
08.04.2025
Sammon keskuslukiossa on projektiviikko, projektiviikolla on TET-kurssi ja Ekokumppanit on yksi potentiaalinen TET-paikka. Sammon keskuslukiossa on...
04.04.2025
Suomalaiset ovat kuluttaneet sunnuntaina 6.4.2025 oman osansa yhteisen maapallomme luonnonvaroista. Suomen ylikulutuspäivä 2025 on kuusi päivää aik...
31.03.2025
Outdoor Expressin ja Partioaitan Instagram-tileillä on käynnissä arvonta, jonka osallistujien kesken arvotaan neljä Outdoor Express -lippupakettia ...
24.03.2025
Suomessa tilataan vuosittain yli miljoona pizzaa kotiin. Nyt Kotipizza testaa ensimmäisenä Suomessa kotiinkuljetusta, jossa asiakas saa pizzansa yh...
20.03.2025
Uudelleenkäytön aika alkaa… nyt! Miltä päivittäinen arkesi näyttäisi, jos käyttäisitkin vähemmän kertakäyttöisiä ruokapakkauksia ja enemmän ...
17.03.2025
Hae mukaan valmennukseen! Ekokumppanit etsii kotitalouksia mukaan uusiin kiertotalousvalmennuksiin. Valmennuksissa tutkitaan kotitalouksien ...
10.03.2025
Olen mittaillut ja ”tutkinut” kaikenlaisia laitteita ja ilmiöitä ala-asteikäisestä saakka. Joskus laitteet ”yllättäen” hajosivat tutkinnan aikana, ...

aa